Vihdoin ja viimein pääsimme tekemään Rollelle kevään ensimmäisen jäljen metsään. Viime kerrasta onkin aikaa, ja se taas näkyi Rollen jäljestyksen tasossa. Eli eipä kovin kehuttavasti mennyt, mutta kaadolle kuitenkin lopulta päästiin. Tästä on hyvä jatkaa. Suunta ei ainakaan voi olla kuin ylöspäin .

Iitan kanssa käytiin taas pitkästä aikaa eilen näyttelyssä Hyrynsalmella. Oisko ollut tuomarilla huono päivä, kun oli sen verran tyly linja kokonaan beagleissa,  ja taisipa yleisökin saada myös osansa.. Arvostelu sinänsä oli hyvä, eikä moitteita löytynyt, tuloksena kuitenkin H. Ainut rokotettava asia oli hiukan pitkä runko ja harmahtava kirsu (?!). Viimeisen sertin metsästys siis jatkukoon.