Tänään mentiin Veetin kanssa kontrollikäynnille. Ja samalla veimme myös Rollen pissinäytteen syyniin. Rollella oli puhdas pissi! Kaikki kiteet olivat hävinneet, onneksi. Uutta ruokaa saatiin taas, jos se auttaisi tuohon Rollen selittämättömään  leuan raaputteluun. Tosin epäilivät jo lääkärissä, että se vain olisi joku outo tapa, eikä allergiaa. Kokeillaan nyt kuitenkin. Lupa luiden syöntiin kuitenkin saatiin; ne ei nuo pikku snautserin hampaat hirveitä paloja hirven jalasta revi irti.

Veetistä otettiin uudet kuvat nähdäksemme oliko muutosta tapahtunut. Ja eihän sitä ollut, kuten arvata saattoikin, kivet olivat edelleen paikallaan. No onneksi eivät kuitenkaan olleet vaeltamaan lähteneet.. Kivien laatua ei näe ennenkuin ne on poistettu, mutta kiteiden perusteella voisimme odottaa niiden olevat Ca-oksalaatti kiviä. Muut kiteet olivat pissistä hävinneet. Helmikuun alussa Veeti menee sitten virtsakivileikkaukseen.