Tai no vanha harrastus Veetille, Rollelle uusi, nimittäin pyöräily. Nyt kun sain uuden pyörän, niin kai sitäkin pitää johonkin käyttää, joten paras kohde on koirien kanssa pyöräily.

Muutamana iltana olemme käyneet koko perheen voimin reippailemassa, Pete juoksee Veetin kanssa ja minä ajan pyörällä Rollen kanssa. Välillä vaihdetaan, mutta on helpompi edetä näin, koska Rollen kanssa ei tarvitse oman turvallisuuden takia pysähtyä joka kerta, kun koira tulee vastaan.. Lenkin pituus on reilu 8 km ja välillä ollaan pysähdytty koirien uimarannalla vilvoittelemassa. Ihmeen hienosti Rolle juokseekin pyörän vierellä, kun ennen emme ole pyöräilleet. Ja on ne Rollen liikkeet jotain aivan upeaa katsottavaa, kun poika vaan ravaa ja ravaa..Melko kova vauhti saa olla ennen kuin askellaji siirtyy laukkaan. Se on kuin pieni singeri kun se etenee ;)

Beagle rintamallakin jotain uutta :) Meidän pikku Iita päätti kasvaa isoksi Iitaksi ja aloitti eilen ensimmäisen juoksunsa. Hyvin paljon mahdollista, että Seili seuraa perässä (kuten saman perheen koirilla on tapana) ja Seilille olisi sitten tarkoitus laittaa beaglevauvoja tilaukseen.

Sukulaisetkin kävivät taas näytilla maailmalla. Oulun KV:ssa eilen Veetin tytöt nappasivat PN sijoituksia, Pepille (Heathkeeper´s Front N´Center) PN2 ja Cacib ja Fannille (Heathkeeper's Flower Power) PN4 ja Wilma äippä VSP-VET. Tänään tahti pysyi muuten samana, mutta Wilma korjasi tuloksensa ROP-Veteraaniksi. Onnea omistajille ja koirille! =)